Karate & ju jutsu

Sankukain karate & ju jutsu -ryhmässä harjoitellaan monipuolisesti lajien tekniikoita, sekä itsenäisesti että parin kanssa.

Vastustajan huomioiminen harjoittelussa tuo paljon ajattelullisia haasteita ja mielenkiintoa harjoitteluun. Harjoittelussa korostuu itsepuolustuksellinen näkökulma ja pystyharjoitteluun monipuolisuutta tuovat lukkopainin, Judon ja Kobudon tekniikat. Harjoittelemme paljon vanhaa itsepuolustuksellista Karate Ju-Jutsua, jonka juuret ulottuvat vähintään 1800-luvulle. Tästä huolimatta emme ole jämähtäneet paikoilleen vaan perinteisiä budokliseitä on karsittu ja pääpaino on oikeassa osaamisessa.

Karate & ju jutsu -ryhmiä vetävät kokeneet kamppailijat ja lajin pääkouluttajana toimii seurassamme Rolf Koivumäki (8.dan). Harjoittelemme seuran omalla siistillä ja ilmastoidulla salilla, jonka kolme tatamia ja kattava määrä harjoitusvälineitä (nyrkkeilysäkkejä, nunchakuita, pamppuja, pistehankoja…) mahdollistaa monipuolisen ja vaihtelevan harjoittelun. Henkilökohtainen ohjaus ja valmennus osana harjoittelua auttaa harjoittelijaa kehittymään lajissa parhaalla mahdollisella tavalla.

Harjoituksiimme ovat tervetulleita niin uudet kuin koneneetkin karatekat ja jujutsukat. Ryhmän jäsenet saavat harjoitella vapaasti kaikissa muissa seuran harjoituksissa, kuten kuntopotkunyrkkeily ja lukkopaini.

Karaten & ju jutsun peruskurssit

Peruskurssimme uusille harrastajille järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Katso lisätiedot peruskurssien sivuilta ja ilmoittaudu mukaan!